MUDHONEY 'EVERY GOOD BOY DESERVES FUDGE' 30-VUOTISJUHLADELUXE 2LP (Värivinyyli)

LABEL: SUB POP
VÄRI VINYYLI 2LP

Tämä 30-vuotisjuhlapainos, jonka on remasteroinut Bob Weston Chicago Mastering Servicessä, on osoitus luovasta aallosta, joka ajoi heitä tuona aikana. Albumin sessiot tuottivat joukon materiaalia, joka myöhemmin ilmestyi B-puolilla, kokoelmilla ja split-singleinä. Tämä painos sisältää kaikki nuo kappaleet sekä joukon aiemmin julkaisemattomia kappaleita, mukaan lukien koko viiden kappaleen Music Source -session.

Palaamalla perusasioihin Every Good Boy Deserves Fudge -albumilla Mudhoney käänsi tavanomaisen viisauden päälaelleen. Ei ensimmäistä kertaa – eikä viimeistä – heidän näkemyksensä osoittautui oikeaksi. Kuukausi julkaisun jälkeen heinäkuussa 1991 albumi nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle 34 (viisi viikkoa myöhemmin Nirvanan Nevermind nousi sijalle 36) ja myi maailmanlaajuisesti 75 000 kappaletta. Merkityksellisempi menestyksen mittari oli kuitenkin albumin vaikutus bändin elpymiseen, luoden suunnannäyttäjän tulevaisuudelle. Levy on merkittävä luku Mudhoneyn jatkuvassa tarinassa, jonka opetus on: kun olet epävarma, fudgea.

Albumi alkoi Music Source Studiolla, suuressa tilassa, joka oli varustettu 24-raitaisella miksauspöydällä – suorastaan futuristinen verrattuna 8-raitaiseen kokoonpanoon, joka synnytti bändin katalyyttisen vuoden 1988 debyytin ”Touch Me I’m Sick”. Music Source -sessio osoittautui pian harhapoluksi, kun tulokset kuulostivat kitaristi Steve Turnerin sanoin ”liian hienoilta, liian puhtailta”. Oppi opittuna bändi meni primitiiviseen ja ryhtyi töihin Conrad Unon 8-raitaiseen kokoonpanoon Egg Studiolla. Egg, joka nimettiin seinille liimattujen munanpahvien mukaan optimistisena äänieristysyrityksenä, ylpeili 60-luvun vintage 8-raitaisella Spectra Sonics -äänityspöydällä, joka oli alun perin rakennettu Staxille Memphisiin.

Niinpä keväällä 1991 Mudhoney teki Every Good Boy Deserves Fudge -albumin. Tuloksena oleva albumi on myrsky bändin senhetkisistä vaikutteista: Pohjois-Lännen edeltäjien The Sonicsin ja The Lollipop Shoppen raivokas 60-luvun garage rock, Drunks With Gunsin narskuva post-hardcore, Neil Youngin raskaat kitaratunnelmat, Spacemen 3:n ja Hawkwindin lysergiset vedot, Zoundsin synkkä eksistentialismi ja 80-luvun hardcore-punkin satiirinen raivo. Kvartetin erityinen alkemia merkitsi, että nämä rakkaat kunnianosoitukset eivät koskaan liukuneet pastissiksi. Viime kädessä Every Good Boy Deserves Fudge tiivisti Mudhoneyn parhaat puolet: tässä oli bändi, joka oli yhteydessä puhtaimpiin vaistoihinsa ja samalla keksi itsensä uudelleen.